Aihearkisto: Kohdearviot ja -vertailut

Kivaa Tekemistä testasi Tampereen uutuuskohteen Prison Islandin

Julkaistu:

13.06.2017

Miltä tuntuisi mennä selliin, jossa ensin pitää keksiä, mitä siellä pitäisi tehdä? Tampereen Tullintorin kauppakeskukseen avattiin huhtikuussa 2017 Suomen neljäs Prison Island -vankilasaari. Kyseessä on koko perheen arvoitusseikkailu, jonka juuret ovat Ruotsissa. Suositut Prison Islandit on jo aiemmin avattu Vantaan Viihdekeskus Flamingoon ja Jyväskylään 2015 sekä Helsingin Salmisaaren Liikuntakeskukseen viime syksynä. Tampereen Prison Islandissa on […]

Lue lisää ›

Kivaa Tekemistä koki Tentsile-elämysmajoituksen Sauvossa

Julkaistu:

04.06.2017

Miltä kuulostaisi yö puussa? Mielenkiintoiselta ja varsinkin lapset olivat innossaan. Aikuisia kiinnosti paitsi itse teltta myös se, millaista seutua Sauvo ja tarkemmin sanottuna Karunan kylä on. Olemme Varsinais-Suomessa vanhan asutuksen ja laajan Turun ja Paraisten saariston äärellä. Emme olleet aiemmin vierailleet Sauvossa. Lähdimme, 2 aikuista ja 2 lasta, toukokuun lopulla pääkaupunkiseudulta kohti Sauvoa, jossa on […]

Lue lisää ›

Seikkailupuisto Huipussa uudistuksia – Kivaa Tekemistä koki perheseikkailun Espoossa

Julkaistu:

31.05.2017

Kaksi vuotta sitten avattu Seikkailupuisto Huippu Espoon Leppävaaran urheilupuistossa kehittyy koko ajan. Tämän kesän näkyvin uudistus on Pikku-Huippu -seikkailurata perheen pikkuväelle. Pikku-Huippu on liikuteltava puurakenteinen seikkailurata, jossa lavan korkeus on 1,8 metriä. Siinä pikku seikkailijat kulkevat turvavaljaissa aivan kuten ”isossa” Huipussa. Pikku-Huippu viipyy ison Huipun rinnalla juhannukseen, jonka jälkeen se siirtyy Kauppakeskus Selloon, jossa se […]

Lue lisää ›

Kivaa Tekemistä selvitti: Suomen ihanimmat majoituskohteet 2017!

Julkaistu:

25.05.2017

Suomessa on majoituskohteita pilvin pimein, mutta mistä löytyvätkään ne kaikkein ihanimmat?Kysyimme seuraajiltamme Facebookissa vinkkejä Suomen ihanimmista majataloista ja muista mieleen ja sydämeen jääneistä majoituskohteista. Kiitos Teille upeista ehdotuksista! Koostimme ehdotukset tähän artikkeliin. Ehdotusten lisäksi esittelemme KivaaTekemistä.fi -palvelun majoitus-Tähtikohteitamme. Ne ovat näkyvyysasiakkaitamme, joista useimmissa olemme vierailleet ja hyviksi todenneet. **HELSINGIN SEUTU Juhlamenot, SipooKivaa Tekemistä -Tähtikohde Korkealuokkaista […]

Lue lisää ›

Kuukauden kohde: Mustion Linna Raaseporissa jää mieleen ja sydämeen

Julkaistu:

12.05.2017

Päivitetty 2018 Vierailimme toukokuun alussa Länsi-Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsevassa Mustion Linnassa. Olimme kuulleet puhuttavan Mustiosta, mutta vierailimme siellä nyt ensimmäistä kertaa. Mustion Linna sijaitsee Mustion kylässä Mustionjoen varrella. Pohjoisessa on Lohjanjärvi ja Mustion eteläpuolella sijaitsee Karjaan kirkonkylä. Mustion Linnan ympäristö on vanhaa ruukkialuetta. Joen toisella puolella on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva mylly. Linnan ympäristössä joen […]

Lue lisää ›